Kaapeli- ja johdinsarjavalmistus

valmistus-header-lapp-connecto
Lapp20

Lapp Connecto kehittää toimintaansa ja verkostoaan jatkuvasti. Tekemisemme perusta on aina suunnitteluyhteistyö asiakkaan kanssa. Olemme asiakkaittemme kanssa kasvava ja mukautuva yritys. Olemme hyviä muutoksenhallinnassa ja joustavuus on meille arkipäivää.

Kaapeli- ja johdinsarjavalmistus perustuu vahvaan suunnittelu- ja komponenttiosaamiseen, sekä hyvään tuotantoteknologian hyödyntämiseen. Yhtiön osaaminen kattaa esimerkiksi massiiviset hyötyajoneuvo- ja hissiteollisuuden kaapelisarjat, sekä pienet elektroniikkateollisuuden johdinsarjat ja niiden jatkojalostamisen.

Palvelumme sisältää kaapeleiden ja johdinten automaattisen katkaisun, krimppauksen ja merkkauksen nykyaikaisilla laitteilla. Lopputuotteen laatu varmistetaan aina asiakkaan määrittelemällä tavalla. Tomitamme johdinsarjat myös kokonaistoimituksena osana isompaa kokonaisuutta. Esimerkiksi erilaiset ohjauskeskukset tai muut sähköiset kokoonpanot tai laitteet.

Omat tuotantolaitokset sijaitsevat Hyvinkäällä, Vieremällä sekä Puolassa. Lisäksi valmistusta on myös alihankintatyönä Virossa.

Olemme osa LAPP-konsernia ja ÖC Operations Clusteria, jonka avulla voimme aina valita parhaan tuotantopaikan tarpeesi mukaan, kautta koko LAPP-konsernin.

Kysy lisää palveluistamme myyntitiimiltämme, ja tutustu myös referensseihimme.

Johdinsarja ja kaapelisarjavalmistus - All Rights Reserved©

Manufacturing
Manufacturing
Manufacturing
Cutting tools
Modern machinery
Automated cutting

Olemme asiantuntijoita esimerkiksi massiivisten hyötyajoneuvojen ja hissien kaapelisarjojen sekä elektroniikkateollisuuden kehittyneiden johdotusjärjestelmien valmistuksessa. Tutustu lisää osaamiseemme:

Myyntitiimimme on palveluksessasi, ota yhteyttä!

Suomi/Finland

saku-mitrunen

Key Account Manager
Saku Mitrunen
p. +358 20 764 8388
m. +358 40 552 6123
saku.mitrunen(at)lapp.com

pasi-vesterinen

Key Account Manager
Pasi Vesterinen
p. +358 20 764 7408
m. +358 040 630 5010
pasi.vesterinen(at)lapp.com

antti-rajalahti-contacts

Key Account Manager
Antti Rajalahti
p. +358 20 764 6030
m. +358 50 337 6683
antti.rajalahti(at)lapp.com

ari-reinikainen

Key Account Manager
Ari Reinikainen
p. +358 20 764 7421
m. +358 400 167 647
ari.reinikainen(at)lapp.com

Puola / Poland

arkadiusz-abryszewski

Key Account Manager
Arkadiusz Abryszewski
p. +48 501 024 252
arkadiusz.abryszewski(at)lapp.com

Customer Service
Mateusz Zawadzki
p. +48 515 296 221
mateusz.zawadzki@lapp.com

Sales Support Specialist
Mateusz Zawadzki
p. +48 515 296 221
mateusz.zawadzki(at)lapp.com